On ollut työntäyteinen mutta antoisa vuosi. Asuntoliigan sivustoa ja palvelukokonaisuutta on rakennettu pääasiassa muiden töiden ohessa, ja ymmärrettävästi kestää aikansa ennen kuin kaikki palaset saadaan kääntymään oikeaan asentoon.
Kesän kääntyessä syksyksi vauhti tuntui kuitenkin kiihtyvän, ja moni aiemmin pohjustettu hanke alkoi asettua uomiinsa. Yksi odotetuimmista jutuista alkoi tulla todeksi syys-lokakuun vaihteessa, kun Seinäjoen ammattikorkeakoulu SeAMKissa päättyi ilmoittautumisaika kahden opintopisteen vapaavalintaiselle opintojaksolle asuntosijoittamisesta, jonka toteuttamisesta olimme neuvotelleet SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri -yksikön kanssa. Kiitos SeAMKiin mahdollisuudesta ja osoittamastanne luottamuksesta!
Kiinnostus asuntosijoittamista kohtaan on viime vuosina noussut trendinomaisesti, mutta korkeakoulutasoisena opintojaksona sitä ei ole juuri ollut tarjolla. Tässä kohtasivat kaksi kulmaa, jotka ovat keskeistä Asuntoliigan toiminnassa: Haluamme tarjota tietoa ja tukea sijoitustoiminnassa onnistumiseen ja kasvattaa alasta kiinnostuneiden osaamista.
Mutta emme siis oikein tienneet, millaista osallistujamäärää odottaa ensimmäiselle opintojaksolle. Päivämäärän lähestyessä saimme tiedon noin 30 osallistujasta, ja lopulta määrä nousi yli viidenkymmenen, mikä yllätti iloisesti.
Verkkototeutuksena tarjottu kurssi on tätä kirjoittaessa ryhmätöiden palautusta ja tenttiä vaille valmis. Opintojaksoon on kuulunut viisi luentokertaa sekä runsaasti opintomateriaalia soveltavan ryhmätehtävän ja tentin lisäksi. Toivottavasti saamme opiskelijoilta runsaasti palautetta niin tiedämme kehittää sisältöä oikeaan suuntaan.
Kerromme opintojaksosta lisää myös täällä myöhemmin.